Tunne ry:n toiminta koronakauden aikana

Tunne ry:n toiminnan ydintä ovat erilaisten ryhmien kanssa toteutettavat työpajat ja muut tilaisuudet. Koronaviruksen leviämisestä johtuvien kokoontumisrajoitusten vuoksi lähikuukausille suunnitellut tapahtumamme ovat toistaiseksi peruttu. Aiemmin sovitut tilaisuudet pyritään toteuttamaan yhteistyötahojen kanssa, kun ryhmien kokoontumiset ovat jälleen mahdollisia.

Yhdistys siirtyy tilanteesta johtuen kehittämään digitaalisia ja etäosallistumisen mahdollistavia toimintamuotoja. Ensimmäinen etätyöpaja toteutetaan tilaajayhteisön kanssa jo maaliskuussa. Suunnittelemme mielellämme muidenkin ympäristötunteiden ja -ajatusten käsittelyyn liittyvien etätilaisuuksien järjestämistä.

Tunne ry pyrkii toiminnassaan vastaamaan myös koronatuntemusten käsittelyyn liittyviin kysymyksiin. Ympäristö- ja koronatunteiden kohtaamisessa on havaittu yhtäläisyyksiä ja eroja.

Lisätietoa: toiminnanjohtaja Taneli Saari, taneli@tunne.org, 0503886200